lördag 28 mars 2015

Rikoo on riskillä ruma

Olin poissa töistä neljä viikkoa. Sellaista taukoa työelämästä ei ole tainnut olla koskaan ennen, ellei äitiyslomiani lasketa. Lomani ovat aina olleet korkeintaan pari kolme viikkoa putkeen. Alun tekemättömyys ahdisti vietävästi, loppua kohden alkoi tuntua siltä ettei töitä tahtoisi tehdä enää ikinä ja jopa pelkäsin, etten muistaisi mitä siellä tehdään. Päivien lempeä rytmi alkoi tuntua lähes nautinnolliselta, olo hyväntuulinen, kiireetön ja itse rauhallisuus.



Kaksi tuntia toimistolla ja kaikki palautui mieleeni, muistin tasan tarkkaan mistä onkaan kyse, kuin en koskaan olisikaan ollut poissa. (Enempää en sano. Olkoon tuo lause täysin neutraali.) 

Kotona palasi aamustressi ja kiire, enää ei jaksanut niin kärsivällisesti herättää nuorimmaista joka jää puoleksi tunniksi nukkumaan kellonsoiton jälkeen, kylpyhuoneessa armoton aamuryysis ja työpäivän jälkeen eteisen sotku johon kompastua, väsymys ja nälkäkiukku ja mihin nämä illat katoavatkaan.

No, tästä saa nauttia enää hetken aikaa, loppu häämöttää, enää yksityiskohdista sovittava niin tiedän milloin alkaa seuraava vapaani jonka kestosta ei sitten mitään tietoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni alkaa tuntua siltä että saatankin nauttia pakotetusta vapaasta. 

Toivottavasti en nauti niin että kuljeskelen tukka kiharalla trikoissa loppuelämäni.



(Kuvat otin keskiviikon lumisateessa.)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar