torsdag 8 juni 2017

Ojentajanaiseksiko?

Seuraava työpaikkani - mikäli nykyinen amerikkalainen työnantajani keksisi amerikkalaisittain hankkiutua minusta eroon esimerkiksi jonkun heikon kvarttaalituloksen seurauksena - tuli uutisvirrassa vastaan:

"Helsingin Harjukadulla sijaitseva leffabaari Riviera avaa niin sanotun parklet-terassin ravintolan edessä sijaitsevaan parkkiruutuun.

Alkoholilainsäädännön vuoksi asiakkaat eivät saa itse kantaa alkoholijuomiaan terassille jalkakäytävän yli, koska jalkakäytävä ei ole anniskelualuetta. Siksi ravintola hakeekin nyt työhön niin sanottua ojentajamiestä, jonka tehtävänä on ojentaa alkoholijuomat jalkakäytävän yli terassille meneville asiakkaille.

Vaatimuksena työhön on vähintään kaksi vuotta baarikokemusta, pitkät raajat katsotaan eduksi.  Tittelistä huolimatta ojentajamies voi siis olla sukupuoleltaan myös nainen."*

Raajat - check
Baarikokemus - check  

(Baarikokemusta on jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta. Aloitin seitsemäntoistavuotiaana Manskulla sijaitsevassa baarissa nimeltään Kolme Kreiviä. Pientä taukoa uraan tuli kun jäin KYn jonossa kiinni käyttämästä siskoni papereita. Ei mennyt läpi, koska valehtelu ei kerta kaikkiaan minulta sujunut tuolloin eikä edelleenkään, mutta sain antaa sormenjäljet hermostuneelle poliisikonstaappelille PikkuRoban poliisiasemalla. Joskus myöhemmin baariurallani kävin pissalla heidän rappusillaan mutta eivät tainneet kameroista tunnistaa minua; jos olisivat, istuisin kai kakkua.  Lisäbonuksena on baarimikkokokemus. Tarjoilin  yhdeksänkymmentäluvun alussa erittäin vaativille asiakkaille ja hyvin vaativissa ja epämääräisissä olosuhteissa juomia Hankenin juhlapaikan, CASAn, baaritiskin yli).

Tässä tulisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä viiniä tarjoileva elokuvateatteri Riviera sattuu olemaan mukana bucket listallani.

* Lähde: HS ja Helsingin Uutiset. Lisää tästä linkistä, klik.